perjantai 14. marraskuuta 2014

Elämää gradun jälkeen

Heips kaikille! Eipä ole tullut kirjoiteltua blogia pitkään aikaan. Tällä tavalla tämä elämä menee, että välillä on intoa ja aikaa johonkin, välillä taas ei. Palautin gradun reilut kaksi viikkoa sitten (valtava huojentunut tuuletus), ja sen jälkeen ei ole juurikaan tullut koneella istuttua. En ole siis jaksanut oikein blogiakaan kirjoitella. Tässä nyt kuitenkin pientä välipäivitystä:

Tällä hetkellä on menossa laihdutusprojektissa vähän huono vaihe. Lopetin sokerilakkoni gradun palautukseen, ja sen jälkeen karkit ovat hiipineet valitettavan suureen rooliin ruokavaliossani. Korjausliikettä pyritään nyt tekemään ja yritänkin löytää parempia naposteluvaihtoehtoja karkin tilalle ja lopettaa napostelun jopa kokonaan. Ärsyttää kyllä!

Liikunta on kuitenkin pääosin pysynyt mukana. Tämä viikko on ollut "kiireinen". Täynnä sellaisia mukavia kiireitä, kuten lätkämatsia kavereiden kanssa ja leffassa käyntiä kullan kanssa. Meiltä löytyi neljä leffalippua, jotka piti tällä viikolla käyttää, joten kävimme eilen ja toissapäivänä pitkästä aikaa sellaisen kulttuurin parissa. Kotona kun vehkeet alkavat olla ihan hyvät, ei leffaan oikein meinaa jaksaa raahautua. Ja töitäkin olen saanut. Jouluun asti kuluvat päivät vilkkaiden ekaluokkalaisten kanssa, joten ei tässä tylsää ole päässyt tulemaan.

Yritän kuitenkin tsempata blogin pidon kanssa ja samoin syömisessä. En aio ottaa vaivalla tiputtamiani kiloja takaisin! Ihanaa viikonloppua!

3 kommenttia:

  1. Valtavat onnittelut gradun palautuksesta! Nyt saakin ottaa vähän rennommin ja nauttia elämästä. :) Eihän se sitä tarkoita, että kilot kerääntyy heti takaisin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No, eka viikko menikin vähän juhlistaessa, mutta ei kai se sentään kuukauden juhlimista vaadi? ;)

      Poista
    2. Noo... Minä sain tutkintoni suoritettua jo syyskuun puolivälissä ja sitä juhlittiin vielä tänään. ;) Mutta ei niitä herkkuja toki joka päivä ole tullut vedettyä. :D

      Poista