Siskosten kesken

Päivittelytahti vähän hidastuu loppuviikon menojen myötä. Eilen siskoni tuli yhden yön pikavisiitille. Pyörimme iltapäivän kaupungilla. Kävimme myös syömässä ja terassilla, ja sieltä onkin ihan ylpeää kerrottavaa. Ravintolassa valitsin oikeaoppisesti ruoakseni kanasalaatin ja pyysin vielä kastikkeet erillään. Ja terassilla join vain Pepsi Maxia.

Illaksi ostimme vähän suklaa- ja jogurttikuorrutettuja pähkinöitä ym. sekä Turkin Pippureita. Maltoin kuitenkin syödä niitä ihan kohtuudella, turkkareita vain muutaman. Eli ihan onnistunut päivä houkutuksista huolimaatta. Olikin parasta olla tarkkana, sillä tänään on tiedossa illallistreffit kaverin kanssa ja huomenna toisen kaverin polttarit. Eli syötyä tulee. Tänään pitää yrittää vielä pysyä tiukkana, mutta polttareilla en viitsi vetää ihan armottominta linjaa.

Nyt pitää alkaa pakkailla sekä polttarireissua että sunnuntaina alkumuuttoa varten. Mukavaa viikonloppua!

In my dreams

Kirjoittelin jo aiemmin yrityksestäni tehdä päivittäin mielikuvaharjoitteita, joissa pyrin näkemään tulevan, hoikan itseni. Olen tätä harrastanutkin, pääasiassa ennen nukkumaanmenoa ja heti herättyäni. Ongelman muodostaa se, etten oikein osaa kuvitella itseäni hoikkana. Minä kun en oikeastaan koskaan ole ollut normaalipainoinen. Lapsena ja nuorenakin liikuin ylipainon puolella, vaikka en mikään järkky pullukka vielä lapsena ollut, kiitos liikuntaan rohkaisseen isäni.

Olen siis onnistunut kuvittelemaan tilanteita, joissa tulevaisuuden minäni on, mutta kuvaan tuppaa väkisinkin änkemään löllöinen käsivarsi tai läskireisi. Tätä pitää selvästi harjoitella. Olen vain niin levoton persoona, että kunnollinen meditointi tms. kuulostaa kamalan rasittavalta. Täytyy ehkä tutustua aiheeseen.

Paino oli noussut tänä aamuna 100g, mutta ei huolta, eiköhän se katoa vessassakäynnin myötä. Suolen toiminta kun ei minulla ole aina niin säännöllistä. Aamupalaksi söin puuroa mansikoilla ja lisäksi taas pähkinöitä ja maitoa. Nam nam! Aamupalat ovat kyllä sellainen asia, että pahimpinakin  mässäilykausina ne ovat olleet kunnossa. Hyvin, hyvin harvoin syön aamupalaksi jotain todella epäterveellistä. Lapsuuden kodista muuton jälkeen en ole syönyt murojakaan paria nälkäinen-kauppareissu -hairahdusta lukuunottamatta. Enkä kykene jättämään aamupalaa väliin kuin aniharvoin. Ja niinhän ne asiantuntijat toitottavat, että se on päivän tärkein ateria.

Kuva täältä

Päivä itselle

Olen pitkästä aikaa saanut olla tänään koko päivän yksin. Olimme viikon reissussa avomiehen kanssa ensin minun vanhempieni luona ja sitten hänen vanhempiensa mökillä. Lisäksi teimme pienen reissun muissa sukulaisissa. Olin vielä kipeänä suuren osan tuosta ajasta. Sitten avokki tuli kipeäksi ja poti flunssaa tässä pari päivää poissa töistä. Kun lähes kahteen viikkoon ei ole puolta tuntia pidempiä omia hetkiä, niitä alkaa kaivata aika lailla. Tänään olen saanut viimein nauttia vain omasta seurastani. :)

Miten olen omat hetkeni käyttänyt? Aamulla työstin tuota motivaatiokollaasia. Ruoanlaittoon on mennyt jonkin verran aikaa, mutta olen myös tuijotellut telkkaria. Se on vähän synti näin kauniilla ilmalla, mutta ei sitä koko ajan jaksa ulkoillakaan. Kävin sentään vähän kävelemässä ennen kaupassa käyntiä. Päivän hemmotteluhetkenä kuivaharjasin koko kroppani telkkaria tuijotellessani.

Selluliitteja vastaan

Lounaaksi tein suunnittelemani pinaattimunakkaan. Se ei ollut erityisen hyvää, mutta menetteli. Välipalaksi söin jogurttia ja tuoreita mansikoita. Mansikat olivat vähän vetisenpuoleisia, mutta jogurtissa toimivat oikein hyvin.

Luonnonjogurtin seassa pikkuisen myös turkkilaista. Nam!

Päivälliseksi tein kanawokia. Broilerin fileesuikaleita, Rainbown itämaisia wok-vihanneksia, kiinankaalia ja omatekoinen mausteseos. Se mausteseos olikin sitten aavistuksen tujumpaa: paljon valkosipulia, chiliä ja inkivääriä. Mulle tuli rytmihäiriöitä, kun söin sitä. :D Mutta hyvää se oli! Ja sitä on iso satsi pakastettavaksi. Lisänä söin täysjyvänuudeleita.

Nyt kun olen taas muutaman päivän näitä painoasioita pyöritellyt aktiivisemmin mielessä, olen alkanut miettiä tavoitteellisuutta. Joku tavoitehan minulla pitää olla. Olen tuonne oikean laidan "mittariin" määrittänyt tavoitteeksi 65kg. Se olisi oikein kiva lukema. En ole koskaan aikuisiällä painanut niin vähän. Mutta kuten varmasti kaikissa painonhallintaohjeissa todetaan, pitää olla välitavoitteita. Olen aiemmin asettanut sellaisia. Yleensä useampia: ensin jokin lukema, sitten seuraava. Joskus olen määrittänyt päivämääriä, milloin mikäkin paino pitäisi olla saavutettuna. Aion nyt asettaa itselleni yhden tavoitepainon kerrallaan tuon lopullisen tavoitteen lisäksi.

Ensimmäinen tavoitteeni on päästä alle 75 kilogramman. Asetan myös ajallisen tavoitteen sen saavuttamiseen. Aion painaa vähemmän kuin 75kg syyskuun loppuun mennessä. Mielestäni tuo on tarpeeksi löysä tavoite. Olisi aika epämotivoivaa, jos ensimmäinen tavoite jäisi saavuttamatta. Olen usein myös miettinyt jonkin palkinnon itselleni. Sitäkin aina suositellaan. Nuo palkinnot vaan ovat monesti jääneet lunastamatta rahanpuutteen tai jonkin vastaavan vuoksi. Nyt aion oikeasti palkita itseni. Syyskuun lopussa, kun painan alle 75kg, ostan liput jääkiekko-otteluun. Ei ehkä kaikkien ykkösvaihtoehto, mutta halusin miettiä jonkin sellaisen jutun, joka muuten jäisi mahdollisesti tekemättä. Ja olen siis suuri jääkiekkofani! Uudet vaatteet ym. ovat siinä mielessä minulle huono vaihtoehto, että niitä tulee ostettua tarpeen mukaan, eikä se siten tunnu niin palkitsevalta. Nyt vain päämäärätietoisesti kohti tavoitetta. Tuon pitäisi olla vielä lastenleikkiä! ;)

Tätä kannattamaan. :) Kuva täältä

Motivaatiojuliste

Tästä aloitin.

Eipä siihen kauaa mennyt, kun kokosin itselleni motivoivan seinätaulun. En oikein tiedä, mihin sen laittaisin. En haluaisi laittaa sitä mihinkään, missä vieraat sitä pääsevät ihastelemaan, mutta kuitenkin johonkin, missä sen itse näkee tarpeeksi usein. No, voipi olla, etten sitä laita tässä kämpässä vielä seinälle, vaan vasta seuraavassa. Siellä on sitten enemmän huoneitakin, mistä valita. :)

Tällainen siitä tuli:

Aamun aloitus

Hyvää huomenta!

Tällaisilla eväillä alkoi minun aamuni tänään: kaurapuuroa mustikoilla ja puolukoilla, lisänä maitoa, manteleita sekä saksan- ja pekaanipähkinöitä. Kuvasta puuttuu sitruunanpaloilla maustettu vesilasillinen, jota hörpin tässä kirjoittaessani. Taustalla soi perinteistä soul- ja disco-musiikkia á la Spotify. On jotenkin tosi hyvä fiilis!

Paino on maanantaista tippunut 1,2kg eli nesteet ovat nyt varmaankin pääosin lähteneet. Nyt pudottamaan niitä oikeita läskejä. Alan tässä kohta askarrella motivaatiokollasiani. Lounaaksi ajattelin tekaista itselleni pinaattimunakkaan ja salaattia. Mutta nyt voisin hetken vain jammailla.

Motivaation juurruttamista

Näin parina ekana päivänä painonpudotusprojektissa motivaatio on huipussaan ja tuntuu, että kyllähän minä tähän pystyn. Helppoa kuin heinänteko! Nyt kun tätä hommaa on tullut aloiteltua muutamaan otteeseen, kuten olen aiemmin kertonut, voi ihan rehellisesti todeta, että ei se helppous montaa päivää jatku. Motivaatiokin katoaa johonkin, vaikka ne varsinaiset syyt laihduttamiseen eivät tietenkään häviä mihinkään. Ne kai vain unohtuvat mukavuudenhalun alle.

Milläs sitä motivaatiota saisi pidettyä yllä? Meillä on ensi kuussa tiedossa muutto uuteen kämppään, ensimmäiseen omaan sellaiseen. Siitä ehkäpä myöhemmin lisää, mutta tänään tein sellaisen jutun, joka on jo kauan jumittanut laatikon pohjalla. Kävin läpi kaikki vanhat lehdet (MeNaiset Sport, Fit, KG, KuntoPlus), jotka olen säästänyt, ja keräsin niistä talteen hyvät jumppa- ja ruokaohjeet. Samalla leikkelin lehdistä inspiroivia kuvia, pääasiassa kauniista ja hyväkroppaisista naisista. Muutamia marja- ja hedelmäkuviakin pääsi mukaan. Niistä tarkoituksena olisi tehdä kollaasi, jonka voin sitten ripustaa johonkin hyvälle paikalle motivaatiota nostattamaan. Se olisi ohjelmassa huomiselle.

Siinä lehtiä selaillessa tuli nousi kova halu päästä liikkumaan: Uimaan, kuntosalille, Zumbaan, BodyCombatiin, juoksemaan... Miksi se halu iskee aina juuri silloin kuin urheilu ei ole mahdollista?! En tänään viitsinyt riskeerata lentsun pahenemista, joten päätin ottaa rauhallisesti. Venytellä oli tarkoitus, mutta jotenkin tämä ilta on hurahtanut noiden lehtien parissa. Ajattelin ainakin pienen venyttelyn tässä ennen nukkumaanmenoa vielä tehdä. Mutta toivon, todella toivon, että tuo kuntoiluhalu säilyisi! Huomenna voisi jo vähän uskaltaa taas käydä kävelemässä ja torstaina ehkä vesijuoksemassa. Ensi viikolla voisin uskaltautua taas kuntosalille. Tuon lihasten treenaamisen aion nyt ottaa ykkösprioriteetiksi noiden rempallaan olevien paikkojen takia.

Syöminen on tänään sujunut hyvin. Tein sitä chili sin carnea päivällä, joskin siitä tuli jotain epämääräistä kasvismössöä, kun heittelin sekaan kaikkea, mikä hyvältä tuntui. Mutta ihan hyvää siitä tuli. Ainakin siihen nähden, että pääraaka-aine on tumma soijarouhe, joka vaatii ihmeitä maistuakseen yhtään miltään. Tällä kertaa uskaltauduin heittelemään chiliä, valkosipulia ja inkivääriä ihan urakalla. Päivälliseksi tein kanasalaattia ja siitä tuli tosi hyvää! Tein itse salaatinkastikettakin. En yleensä edes käytä sellaista juurikaan, mutta ajattelin, että yritän tehdä noista salaateista mahdollisimman houkuttelevia, kun minulla on tapana vähän kyllästyä niihin. Näin helteillä ne ovat niin hyvää ruokaa, kun ei muuta oikein meinaa tehdä mieli. Paitsi tietysti kaikkea naposteltavaa...

Mutta se salaatinkastike: pari teelusikallista turkkilaista jogurttia, pieni valkosipulin kynsi, n. teelusikallinen sitruunamehua, rouhittua mustapippuria ja vähän currya. Tuosta riitti hyvin kahdelle. Ja aikaa tuon tekemiseen meni varmaankin kolme minuuttia.

Virheellinen ruumiinkuva

Lehdissä ja muissa medioissa on puhuttu jo useamman vuoden ajan siitä, kuinka monien ihmisten (varsinkin naisten) kuva omasta kehosta on hyvin virheellinen. Jossakin tosielämään perustuvassa make-over- tai laihdutusohjelmassa naisia käskettiin tunnistamaan nainen, joka on heidän kanssaan samaa kokoa, ja aina he taisivat valita liian suuren.

Minulla homma menee toisin päin. Luulen olevani pienempi kuin oikeasti olenkaan. Sain taas huomata tämän eilen, kun olin lähdössä ottamaan aurinkoa ulos ja puin bikineitä ylle. Kyllä, tämän vuoden alussa hommasin pitkästä aikaa bikinit, kun olin pikkuisen paremmassa kunnossa, ja olen nyt päättänyt niissä hillua, näytinpä kamalalta tai en. No, en ollut ihan tajunnutkaan, miltä näytän. En nimittäin ole viime aikoina hirveästi peilaillut itseäni. Vaikka olen tajunnut, että melkoista paisumista on tapahtunut, selässäni löllyvät läskimakkarat pääsivät silti yllättämään. Yh! Ei muuten ole kaunis näky...

Olen huomannut saman ongelman aiemminkin. Levittelen kaupassa farkkuja, jotka näyttävät minusta valtavilta, kun ne ottaa telineestä. Vaan kuinka ollakaan, farkut ovatkin olleet minulle liian pienet. Olen myös joskus ulkona liikkuessani miettinyt, että onkohan tuo tai tuo henkilö kanssani suurin piirtein saman kokoinen. Kun rupean asiaa tosissani pohtimaan, tajuan, että henkilöhän on minua varmaan pari vaatekokoa pienempi. Ja uskon, että tämä jälkimmäinen huomio on todempi.

Mitäs haittaa tästä nyt sitten on? kysyy joku. No, onhan se varmaan parempi kulkea käupungilla pää pystyssä ja luulla olevansa paremman näköinen kuin oikeastaan onkaan. Mutta olisi ollut myös ihan kiva viisi kiloa sitten tajuta, että nyt ollaan taas menossa väärään suuntaan. Pitää ilmeisesti ruveta peilailemaan ahkerammin.

Ekan päivän mietteitä

Näin se taas polkaistiin käyntiin tämä urakka. Ei aivan niin räminällä, kuin olisin toivonut. Muuten meni siis oikein kivasti, mutta nyt illalla jo hyvää vauhtia poistumassa ollut flunssa nosti päätään ja samalla pienen kuumeen. Oli siis päivällä jo pientä tukkoisuutta lukuunottamataa ihan hyvä olo, ja kävin lähes tunnin kävelylenkillä. En tiedä, johtuiko tuosta lenkistä vai mistä, mutta nyt illalla on ollut kuumeinen olo, ja mittari näyttänyt myöskin lämpöisiä lukemia. Höh ja pöh! No, perusolo on ollut ihan ok, joten eiköhän tämä tästä. Pitää ottaa iisisti liikunnan kanssa. Tänäänkin tavoite oli siis tehdä sellainen parinkymmenen minuutin kevyt reippailu, mutta kun tuntui aurinkoisessa säässä hyvän musan kannustamana mukavalta, niin tulikin sitten tehtyä vähän pidempi reissu. Vauhti ei kyllä päätä huimannut.

Ruokailut ovat sujuneet hyvin eikä suurempia mielitekoja ole ollut. Illan chili cin carne jäi tekemättä, kun eilistä pastasalaattia ja tämänpäiväistä lounassalaattia oli sen verran jäljellä, että päätimme syödä niitä ja tehdä siihen lisukkeeksi munakkaan. Muutaman lusikallisen söin jätskiä, kun poikaystävä toi sen sohvalle, mutta tiedostin, mitä tein ja harkitsin asiaa aivan huolella. Tulin siihen tulokseen, ettei pari lusikallista kaada maailmaa, ja tätä asennetta minun tulisikin opetella. Pitää kyllä myös opetella oikeasti kieltäytymään ja jättää selitykset sikseen...

Päätin tänään, että yritän joka päivä omistaa pienen hetken mielikuvaharjoittelulle. Tuonhan sanotaan olevan avain menestykseen. Pyrinkin siis päivittäin kuvittelemaan itseni hoikkana erilaisiin tilanteisiin. Tällaista unelmointiahan tulee siis tehtyä ihan normaalistikin, mutta nyt pyrin tekemään sitä ihan tietoisesti. Ehkäpä saan siihen linkitettyä jossakin vaiheessa senkin ajatuksen, että joka kerta kun jätän karkit kauppaan ja syön paketillisen sijaan vain sen pari jätskilusikallista, etenen kohti noita ihania mielikuvia.

Näiden ajatusten kanssa sänkyyn pitämään vielä parin minuutin mielikuvaharjoitteluhetken ja sitten toivottavasti unta palloon. Ja hiiteen tämä flunssa! Tahdon salille! :)

P.S. Petraan kuvien kanssa jatkossa.

Kasvisvallankumous

Kävin eilen kaupassa valmistautumassa käsillä olevaan muutokseen. Kaupassa vierähtikin melkoinen tovi, sillä kasvisten punnitseminen vie aikaa. Ostin läjän erilaisia kasviksia ja hedelmiä, joista aion väkertää smoothieita ja salaattia sekä syödä sellaisenaan. Tarkoitus olisi aloittaa vähän sellaisella detox-meiningillä eli saada näitä elimistön kuonia liikkeelle ja mieluusti tietysti ulos.

Aamun aloitin juomalla, johon surautin banaanin, puolikkaan omenan, neljänneksen sitruunasta, puolikkaan greipin, minttua, kiinankaalia, vettä ja jääpaloja. Maku oli oikein hyvä! Ohjeessa, jonka jostain netistä löysin, oli lehtikaalia, mutta vahingossa osui kaupassa väärä kaali käteen. Hups! Vertailin Finelin sivuilta sisältöjä, eivätkä ne nyt aivan vastaavia tuotteita ole, mutta kaipa se nyt tämän kerran kelpasi. Pitää hakea sitä lehtikaalia ja yrittää tunkea tuota kiinankaalia salaattiin, vaikka en siitä kovin välitäkään. Tuon juoman lisäksi söin luonnonjogurttia mustikoilla, pähkinöillä ja kauraleseillä höystettynä. Oikein hyvä aamupala! (Ihan siis maunkin puolesta.)

Lounaaksi tarkoitus olisikin tekaista kanasalaattia ja sitten päivälliseksi chili sin carnea jollain omalla reseptillä. Ostin eilen heräteostoksena kidneypapuja ja keksin, että tuota voisi tehdä, kun minulla on pirusti soijarouhettakin kaapeissa. Ajattelin myös vähän käydä köpöttelemässä ulkona, ilmakin näköjään tukee tätä ajatusta. En viitsi mitään varsinaista lenkkeilyä harrastaa, kun olen vielä flunssan jäljiltä vähän toipilas. Venytellä voisin jossakin välissä, niin saisi tätä kroppaa vähän auki.

Perinteiset loppumässäilyt

Koska huomisesta alkaen liiallisuuksiin menevä mässäily ei sovi kuvioihin, olen tänään yrittänyt vähän perinteiseen tapaan hyvästellä herkuttelutottumuksiani. Söin vähän jäätelöä ja ostin kaupasta pussillisen salmiakkia. Äsken tein vielä annoksen meksikolaistyylistä salsaa (paljon tomaatteja, sipulia, korianteria, vähän sitruunamehua, ripaus sokeria ja suolaa). Salsa itsessäänhän on oikein terveellistä, jos ei lorauta liikaa suolaa, mutta nachot, joiden kanssa niitä nautiskelemme, pilaavat kokonaisuuden. Ihastuimme avopuolison kanssa salsaan pari vuotta sitten Meksikossa, ja siitä lähtien se on ollut suurinta herkkua. Nyt siis iso kulhollinen odottaa.

Miltä nyt siis tuntuu aloittaa taas? Toiveikkaalta ja innostuneelta. Takaraivossa totta kai elelee epäonnistumisen pelko, mutta päälimmäiset tunnot ovat positiiviset. Tässä parin ensimmäisen päivän ajan pyrin ruokkimaan elimistöäni siten, että se voi hyvin. En siis pyrikään rajoittamaan kalorimääriä rajusti tai poistamaan joitakin osasia ruokavaliostani. Yritän olla tunkematta itseeni mitään, mikä vahingoittaa minua. Katsotaan, miten tämä lähtee rullaamaan.

Huomisen tavoitteet:
- Älä repsahda ensimmäisenä päivänä.
- Juo paljon vettä.
- Liiku pikkuisen.

Näillä lähdetään liikkeelle. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Miksi tähän pitäisi taas ryhtyä?

Ensimmäisenä painonpudotusurakkaa aloittaessani haluan miettiä sitä, miksi tähän hommaan aion ryhtyä. Kuten lukuisat aiemmat laihdutusyritykset todistavat, ei tämä ole minulle mitenkään yksinkertaista taikka helppoa. En erityisemmin pidä niistä naisten- ja terveyslehtien jutuista, joissa joku kertoo, että noin vain päätin laihtua ja laihduin. Ilman että oikeastaan tekee mitään. Minä en ole koskaan laihtunut kiloakaan vahingossa.

Mikä minua siis motivoi? Kauneus ja terveys - tässä järjestyksessä. Turha yrittää kierrellä sitä tosiasiaa, että turhamaisuus on suurin syy laihdutushalukkuuteeni. Minä en näytä tällä hetkellä niin hyvltä kuin haluaisin. Ja haluan uskoa, että voisin näyttää paljon paremmalta. Totta kai ulkonäköön liittyy monia lisämotiiveja. Haluaisin tuntea oloni mukavaksi kuljeskellessani alasti (tätä teen siis lähinnä kotona ja julkisissa suihkutiloissa). Tällä hetkellä kun vatsa röllöttää siihen malliin, etten kotonakaan halua hillua ilman vaatetta. Vaatteiden ostelukin helpottuisi kummasti, kun koko vähän pienenisi. Sopivia vaatteita ensinnäkin löytyisi helpommin, ja toisekseen ei tarvitsisi aina miettiä, että voikohan sitä nyt paljastaa tätä ja tuota ruuminosaa. Paidatkin on valittava sen mukaan, ettei vatsa röllötä, muttei saa teltaltakaan näyttää. Hankalaa...

On minulla kuitenkin myös terveydellisiä syitä laittaa elämäntavat remonttiin ja pudottaa painoa. Viime aikoina olen syönyt sen verran kehnosti, että vastustuskyky on ilmeisen huono, sillä olen jatkuvasti kipeänä. Se alkaa nyt tympiä. Viikon kun on flunssassa, joutuu vielä toisen viikon lepuuttamaan liikkumatta, ja kahden viikon tauko liikunnasta jo tuntuu. Toinen ongelma ovat kremppaavat paikat - hartiat ja selkä sekä polvet ja nilkat. Jälkimmäiset siis myös painosta johtuvia ongelmia, mutta huono lihaskunto tietysti avainsanana noissa kaikissa. En ole vielä kolmekymppinenkään ja joudun jatkuvasti marisemaan kipeistä paikoista (ei liikunnan aiheuttamista), joten jossakin on korjattavaa.

Siinähän niitä syitä sitten on. Kauniimmaksi ja terveemmäksi on siis tavoite. Ja tämä tapahtuu sen kautta, että minusta tulee pienempi ja lihaksikkaampi. Kuntosali on siis ystäväni jatkossa. Pitääkin uusia vuosimaksu...

Sama vanha virsi

Aloitan maanantaina laihduttamisen. Oletko joskus kuullut jonkun tekevän vastaavanlaisia päätöksiä? Minä olen. Olen myös itse tehnyt saman päätöksen - uudelleen ja uudelleen. Olen useana maanantaina (ja joskus jonakin muunakin hyväksi katsomanani päivänä) aloittanut uuden elämän, kuntokuurin, laihdutuskuurin ja ties minkä. Olen joskus pysynyt aloittamallani tiellä pitkäänkin ja saanut kiloja karistettua. Kaikki ne vain ovat hiipineet takaisin ja olen taas tässä - aloittamassa alusta.

Olen kirjoittanut blogiakin aiemmin. Halusin kuitenkin aloittaa senkin kokonaan alusta. En halua muistella enää sitä epäonnistumista, ja pian pyyhkäisenkin tuon vanhan blogin unholaan - vaikka netistähän ei mikään katoa mihinkään. Tällä kertaa haluan olla anonyymi. En aio lisätä tänne kuvia itsestäni ja (toivottavasti) muuttuvasta kehostani. Kuvia toki lisäilen - siitä mitä syön, missä liikun, mikä inspiroi minua. Pyrin ottamaan nuo kuvat itse.

Yleensä laihdutusyritykseni ovat lähteneet siitä, että olen kehittänyt idean. Idean siitä, millä tavoin tällä kertaa laihdun. Olen kirjannut syömisiäni ylös vaikka millä tavoin. Olen laatinut ruokalistoja etukäteen. Olen suunnitellut liikuntakertoja jopa viikkoja eteenpäin. Olen luonut palkitsemissysteemejä. Olen koonnut motivaatiota nostattavia kuvakollaaseja: kartongille ja tietokoneelle. Mitä vielä? Tällä kertaa minulla ei ole suunnitelmaa. En tiedä, kirjaanko syömisiäni ylös. Minulla ei ole tarkkaa ruokalistaa. En ole miettinyt liikuntaa muutoin, kuin että aion harrastaa sitä. En kiellä itseltäni mitään.

Nyt ajattelet, että projektini on tuhoon tuomittu. Ehkäpä sitten niin. Mutta tällä kertaa haluaisinkin olla rehellinen itselleni ja tutkia itseäni. Mikä saa minut epäonnistumaan kerta toisensa jälkeen? Miksi syön epäterveellisesti ja lojun sohvalla, vaikka varsin hyvin tiedän, mitä se minussa saa aikaan?

En ole kertonut avopuolisolleni, että aion taas tsempata. Olemme lomailleet kuluvan viikon, ja olen syönyt huolettomasti. Hän jaksoi tähän päivään asti pitää suunsa kiinni karkin syömisestä, ja tänäänkin hän oli hellävarainen. Koko viikon huomasin, kuinka hän imaisi sanat kielensä kärjeltä, kun rapistelin karkkipussia tai vahdoin vaatteita. Tänään hän viimein kysyi, kuinka monta pussillista karkkia oikein viikon aikana olen syönyt. Olen nimittäin viimeisen parin kuukauden aikana lihonut useamman kilon ja levinnyt varmasti useita senttejä.

Miksi en sanonut, että maanantaina tämä mussutus loppuu (kuten olen useasti ennen sanonut)? No, siksi että olen jo useasti ennen niin sanonut. Hän on viimeisen seitsemän vuoden aikana nähnyt niin monta epäonnistunutta yritystä, ettei hän enää usko minun kykenevän laihduttamaan. En ole aivan varma, uskonko itsekään, nyt kun rehellisiä kerran ollaan. Mutta kai se on pakko yrittää uskoa. En minä luovuttaakaan halua. En halua olla ikuisesti tällainen löllö.