Koska huomisesta alkaen liiallisuuksiin menevä mässäily ei sovi kuvioihin, olen tänään yrittänyt vähän perinteiseen tapaan hyvästellä herkuttelutottumuksiani. Söin vähän jäätelöä ja ostin kaupasta pussillisen salmiakkia. Äsken tein vielä annoksen meksikolaistyylistä salsaa (paljon tomaatteja, sipulia, korianteria, vähän sitruunamehua, ripaus sokeria ja suolaa). Salsa itsessäänhän on oikein terveellistä, jos ei lorauta liikaa suolaa, mutta nachot, joiden kanssa niitä nautiskelemme, pilaavat kokonaisuuden. Ihastuimme avopuolison kanssa salsaan pari vuotta sitten Meksikossa, ja siitä lähtien se on ollut suurinta herkkua. Nyt siis iso kulhollinen odottaa.
Miltä nyt siis tuntuu aloittaa taas? Toiveikkaalta ja innostuneelta. Takaraivossa totta kai elelee epäonnistumisen pelko, mutta päälimmäiset tunnot ovat positiiviset. Tässä parin ensimmäisen päivän ajan pyrin ruokkimaan elimistöäni siten, että se voi hyvin. En siis pyrikään rajoittamaan kalorimääriä rajusti tai poistamaan joitakin osasia ruokavaliostani. Yritän olla tunkematta itseeni mitään, mikä vahingoittaa minua. Katsotaan, miten tämä lähtee rullaamaan.
Huomisen tavoitteet:
- Älä repsahda ensimmäisenä päivänä.
- Juo paljon vettä.
- Liiku pikkuisen.
Näillä lähdetään liikkeelle. Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!
Taistelu läskejä vastaan alkaa taas kerran uudelleen. Tämä ei ehkä ole aivan sadas kerta, kun aloitan kamppailun, mutta aika lähellä ollaan. Peilikuva on jälleen muuttunut entistä epämiellyttävämmäksi, ja elämäntavat kaipaavat remonttia. Jatkuva sairastelu ja paikkojen rapistuminen alkavat ärsyttää, kun ikääkään ei mittarissa ole kuin 26 vuotta. Tässä blogissa pyrin selvittämään niin itselleni kuin mahdollisille lukijoille, miksi se laihtuminen tuntuu olevan niin pirun vaikeaa.
Tsemppiä huomiselle, tuo "hyvästely" on tullut itsellekin tutuksi. Kuitenkin pitää muistaa että ollaan kaikki ihmisiä, ja jos repsahtaa jossain vaiheessa, elämä ei lopu, vaan noustaan ja jatketaan eteenpäin! Katse kohti tulevaa :)
VastaaPoistaNeiti J - http://katse-eteenpain.blogspot.com/
Jep. Ihan kokonaan en aio herkuttelua yrittääkään jättää. Minulle vaan kun ei tunnu riittävän sellainen "normaalin" ihmisen annos... Kiitos tsempeistä! :)
PoistaPaljon tsemppiä uudelle alulle!
VastaaPoistaKiitos!
Poista