Miten olen omat hetkeni käyttänyt? Aamulla työstin tuota motivaatiokollaasia. Ruoanlaittoon on mennyt jonkin verran aikaa, mutta olen myös tuijotellut telkkaria. Se on vähän synti näin kauniilla ilmalla, mutta ei sitä koko ajan jaksa ulkoillakaan. Kävin sentään vähän kävelemässä ennen kaupassa käyntiä. Päivän hemmotteluhetkenä kuivaharjasin koko kroppani telkkaria tuijotellessani.
Selluliitteja vastaan |
Luonnonjogurtin seassa pikkuisen myös turkkilaista. Nam! |
Nyt kun olen taas muutaman päivän näitä painoasioita pyöritellyt aktiivisemmin mielessä, olen alkanut miettiä tavoitteellisuutta. Joku tavoitehan minulla pitää olla. Olen tuonne oikean laidan "mittariin" määrittänyt tavoitteeksi 65kg. Se olisi oikein kiva lukema. En ole koskaan aikuisiällä painanut niin vähän. Mutta kuten varmasti kaikissa painonhallintaohjeissa todetaan, pitää olla välitavoitteita. Olen aiemmin asettanut sellaisia. Yleensä useampia: ensin jokin lukema, sitten seuraava. Joskus olen määrittänyt päivämääriä, milloin mikäkin paino pitäisi olla saavutettuna. Aion nyt asettaa itselleni yhden tavoitepainon kerrallaan tuon lopullisen tavoitteen lisäksi.
Ensimmäinen tavoitteeni on päästä alle 75 kilogramman. Asetan myös ajallisen tavoitteen sen saavuttamiseen. Aion painaa vähemmän kuin 75kg syyskuun loppuun mennessä. Mielestäni tuo on tarpeeksi löysä tavoite. Olisi aika epämotivoivaa, jos ensimmäinen tavoite jäisi saavuttamatta. Olen usein myös miettinyt jonkin palkinnon itselleni. Sitäkin aina suositellaan. Nuo palkinnot vaan ovat monesti jääneet lunastamatta rahanpuutteen tai jonkin vastaavan vuoksi. Nyt aion oikeasti palkita itseni. Syyskuun lopussa, kun painan alle 75kg, ostan liput jääkiekko-otteluun. Ei ehkä kaikkien ykkösvaihtoehto, mutta halusin miettiä jonkin sellaisen jutun, joka muuten jäisi mahdollisesti tekemättä. Ja olen siis suuri jääkiekkofani! Uudet vaatteet ym. ovat siinä mielessä minulle huono vaihtoehto, että niitä tulee ostettua tarpeen mukaan, eikä se siten tunnu niin palkitsevalta. Nyt vain päämäärätietoisesti kohti tavoitetta. Tuon pitäisi olla vielä lastenleikkiä! ;)
Tätä kannattamaan. :) Kuva täältä |
Isot peukut TPS:lle! Vanha fani itsekin vaikken hallille olekaan raahautunut liki kymmeneen vuoteen. :)
VastaaPoista:D Jee!
PoistaRealistinen tavoite ja hyvä palkinto! Välitavoitteet ovat tärkeät, muuten pitkä matka voi lannistaa. Tsemppiä!!
VastaaPoista