Ihana aamu!

Avopuoliso lähti jo aikaisin aamulla viettämään kaverin polttareita. Hän heräsi ennen seitsemää, enkä minäkään saanut enää sen jälkeen unta, vaikka puoli kahdeksaan asti sinnittelin sängyssä. Tänään olen saanut siis kokonaisen päivän aikaa itselleni. En ole halunnut edes sopia mitään treffejä tälle päivälle, vaikka sitäkin harkitsin.

Aloitin aamuni vähän runsaammalla aamupalalla, jonka nautin rauhassa MeNaiset Sportia lukien. Söin jälkiuunileipää meetwurstilla ja kananmunalla sekä luonnonjogurttia vadelmien ja mustikoiden kanssa. Jogurtin sekaan pistin vielä saksanpähkinöitä, pellavansiemeniä ja kaakaonibsejä. Lisäksi pilkoin vähän paprikaa ja kurkkua. Aamupalan jälkeen surffailin vähän netissä ja etsin hyviä dippiohjeita. Aion illalla dippailla kasviksia ja katsoa jonkun hyvän leffan.

Normaalia tuhdimpi aamupala

Koska aurinko oli jo sieltä seitsemästä asti kurkkinut kutsuvasti ikkunoista sisään, päätin lähteä kävelemään. Olin vähän ajatellut, että käyn tänään rennosti salilla kokeilemassa uuden ohjelman vähän kevennettynä läpi, mutta olisi kyllä ollut synti treenata sisällä, kun ulkona on noin ihana ilma. Kävinkin rennolla kävelylenkillä, joka kesti tunnin ja parikymmentä minuuttia. Matkaa ei kertynyt kuin vajaa seitsemän kilometriä, sillä vauhtini oli rauhallinen. Olo on vieläkin vähän nuhainen ja välillä yskittää, joten yritän muistaa aloittaa rauhassa.

Lenkki oli ihanin pitkään aikaan! Aurinko paistoi ja luonto oli vielä kauniin vihreä, vaikka syksy alkaakin näkyä. Maisemat ovat minulle vielä uusia, joten ihmeteltävää riittää. Tuon reittini varrella ehdin kulkea pellonreunaa ja metsäpolkuja sekä tavallista pururataa. Vastaan tuli myös iso lapsiporukka hevosten selässä. Jotenkin kaikki loksahti kohdalleen ja välillä lähes nauroin ääneen, kun oli niin hyvä olo. Olin välillä aivan eksyksissä, mutta se ei haitannut yhtään. Kävelin vaan suurin piirtein oikeaan suuntaan.

Kun palasin lenkkipoluilta takaisin asfalttitielle ja seisoin risteyksessä, josta olin kävellyt lenkin alussa toiseen suuntaan, oli jotenkin epätodellinen olo. Ei tuntunut siltä, että oli kulunut vain reilu tunti siitä, kun olin edellisen kerran seissyt samoissa liikennevaloissa. Tuntui siltä, kuin olisin käynyt jossakin matkalla. Lenkin lopun kruunuksi korvanapeista tuli viimeisenä biisinä ennen kotia Louis Armstrongin What a Wonderful World.

Harvoin tulee tällaista fiilistä, nyt oli siis pakko hehkuttaa. Äsken tein vielä lenkin jälkeisen herkkusmoothien, josta tosiaan tuli herkkua. Sekoitin yhden banaanin, noin 100g maitorahkaa, sokeritonta mantelimaitoa, vadelmakivennäisvettä, pakastevadelmia ja -mangoa sekä pakastettuja omenalohkoja (avomiehen vanhempien puusta). Tuosta tuli ihanan makeaa, vaikkei siinä ole mitään lisämakeutusta.