maanantai 11. elokuuta 2014

Höh ja pöh!

Paino oli tänä aamuna vähän korkeammalla kuin viimeksi mitatessa. Plääh! Tällä hetkellä paino on 81,1kg. En odottanut suuria laskulukuja, mutta alaspäin toivoin lukeman kuitenkin menevän. No, toivottavasti se on vain turvotusta lauantain juhlimisesta ja häviää huomiseen mennessä.

Jotenkin tuo tulos sai aikaan sen, että alkoi ketuttamaan. On ihan päivästä kiinni, miten tuollaiset negatiiviset asiat vaikuttavat. Joskus se antaa lisäbuustia lähteä lenkille karistamaan ne ylimääräiset grammat. Joskus taas, kuten nyt, tulee sellainen olo, että en jaksa. Mutta lenkille aion tänään silti raahautua. Pitää selailla motivaatiokuvakansiota. Siitä saattaa saada vähän inspiraatiota.

Minulla on siis sen tekemäni seinäkartongin (joka nyt on vanhassa asunnossa) lisäksi koneella kansio nimeltä "Motivaatio", jonne olen netistä tallentanut motivoivia kuvia kauniista ja hyvävartaloisista naisista. Sitä aina välillä selailen, kun meinaa unohtua, mitä oikein haluan saavuttaa.

Joten motivoitunutta viikkoa kaikille!

Täältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti