Jee! Tänä aamuna vaaka näytti 80,8kg eli alaspäin on tultu. Se on se tärkein asia! Nyt jos vaikka ensi viikon loppuun mennessä putoaisi alle 80kg. Se voisi olla viikkotavoitteeni. Nyt nautiskelen tässä aamupalasmoothieta, jonka jälkeen tarkoitus olisi laittaa vähän eilen tänne raahattuja tavaroita paikalleen. Ja sitten suuntaan salille.
 |
| Aamupalasmoothie |
Tuohon smoothieen laitan aika vakiona banaania, maitorahkaa, soijamaitoa, pakastemarjoja ja pähkinöitä. Välillä muokkaan sitä vähän lisäämällä esimerkiksi tummaa kaakaojauhetta, jos haluan vähän herkumman juoman. Silloin käytän usein rahkan sijasta jogurttia. Joskus lisään myös hedelmiä. Esimerkiksi vähän turhan kypsät nektariinit tai satsumat sujahtavat smoothieen hyvin.
Salilla aion kokeilla palautusjuomaksi sekoitusta, jossa on rasvatonta maitojauhetta, tummaa kaakaojauhetta ja herneproteiinia. Siihen lisään sitten veden. Katsotaan, miltä maistuu. En ole käyttänyt mitään valmiita palautusjuomasekoituksia. Tämä saa nyt toimittaa sellaisen virkaa. En tiedä, kaipaisiko tuo jotain hiilareita vielä lisäksi, mutta maidon pitäisi kai jo itsessään olla aika hyvää koostumukseltaan.
Mutta nyt hommiin! P.S. Nukuin viime yön ihan älyttömän hyvin, ja nyt on ihan eri likka kuvioissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti