maanantai 4. elokuuta 2014

Pyöräilyä

Phuuh! On kyllä pitkästä aikaa liikunnan saralla sellainen olo, että kaikkeni olen antanut. Enkä edes mennyt pilatekseen, kuten alunperin olin suunnitellut. Hain polkupyöräni edelliseltä kämpiltä. Kuljin osan kuljin julkisilla, ja Reittiopas kertoi pyöräiluosuuden matkan pituudeksi n. 11km. Taisi tulla minun reittivalinnoillani vähän enemmän... Tuohon matkaan minulta kului sellainen puolisentoista tuntia sisältäen monta pysähdystä kännykän näyttöä tiirailemaan, mutta myös lukuisia virhelenkkejä, joilla varmasti pidensin ajomatkaa runsaasti. Että voikin ihminen eksyä samalla reissulla monta kertaa! Ja minä kuitenkin olen asustellut kymmenisen vuotta pääkaupunkiseudulla...

Matkan loppuvaiheessa olo alkoi olla tosi tuskainen. Reisissä ei ollut enää mitään puhtia, vaan viimeisen kilometrin matkalla talutin kaikki mäet, koska en vain kyennyt polkemaan ja tasamaallakin vain rullailin mahdollisimman paljon. Vaikka joku olisi aseella uhannut, en olisi paljoakaan saanut enempää itsestäni irti. Ei ole tosiaan vähään aikaan tuollaista fiilistä ollut. Lisäksi istuin vielä vähän huonossa asennossa, sillä minulla oli tarakalla repullinen tavaraa ja toinen selässä, joten painoa oli aika paljon käsillä. Tämän seurauksena loppumatkasta myös kädet alkoivat olla aivan finaalissa. Osasyynsä voimien romahtamiseen on varmasti tuolla päälle kolmenkymmenen asteen lämpötilalla. Nestehukkaa taisi olla väkisinkin, vaikka olinkin aamulla juonut ihan reilusti ja matkallakin hörpin vettä. No tulipahan tehtyä!

Minun tosiaan oli tarkoitus mennä pilatekseen, mutta tuo aikataulu ei nyt aivan osunut nappiin, joten en ehtinyt sinne. Harmittaa vähän, koska olisin kyllä mielelläni mennyt. Huomenna menen sitten kuntosalille. Toivon, etteivät paikat ole aivan jumissa.

Tänään siis aloitin ruokasuunnitelmani noudattamisen. Aamupalaksi (~320kcal) söin palan jälkiuunileipää Floralla siveltynä ja päällä pari siivua kinkkua, kurkkua sekä paprikaa. Lisäksi söin 150g marjoja (mustikoita ja vadelmia) ja join vielä lasin rasvatonta maitoa. Välipalana (~115kcal) söin 240g kirsikoita. Lounaaksi (~520kcal) kaivoin vanhan kämpän pakastimesta uunilohta, jonka kanssa söin keitettyjä pakastevihanneksia (kukkakaali-parsakaali-porkkana -sekoitusta ja maissia) sekä perunoita ja lasin maitoa. Perunoille pistin pikku voinokareen ja kalalle tein kastikkeen turkkilaisesta jogurtista. Oli hyvää! Äsken söin taas välipalaa (~115kcal): rasvatonta luonnonjogurttia ja mustikoita.

Vanhalla kämpällä hyödynsin lieden tehokkaasti ja paistoin valmiiksi broilerin suikaleita ja rintafilétä sekä jauhelihaa tortillamausteella. Niistä saa tekaistua sitten täällä keittiöttömälläkin kämpällä hyviä ja terveellisiä ruokia eikä tarvitse ravata lähiseudun ravintoloissa. Nyt haluan hetken vain maata. :) Pitää varmaan venytellä myöhemmin, jotta pääsen huomenna vielä liikkeelle.

Kuva täältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti