Tuota Fit Laihdu! -lehteä voin suositella varsinkin niille, jotka eivät ole ihan varmoja, miten se laihdutus kannattaa toteuttaa. Aika perusjuttuja, mutta sellaisia, joita itselleenkin on hyvä muistutella silloin tällöin. Ja nyt oli ihan kiva huomata, että monet ohjeet olivat sellaisia, joihin pystyin toteamaan: "Noinhan minä teen." tai "Noinhan minä ajattelen." WH on vähän sellainen populistinen: "Uusi tutkimus kertoo sitä ja tätä" ja joka numerossa on useampia jumppia, joilla näytän varmasti kansikuvan mallilta tai joltakin muulta über-ihmiseltä.
Äsken söin lounasta, jonka nyt annan hetken laskeutua ennen salille lähtöä. Olen viime aikoina käynyt pääasiassa aamupäivällä salilla, kun siellä on mukavan rauhallista. Nyt piti lykätä myöhemmäksi, jottei minun tarvitse käydä kotona ennen Ikea-reissua. Avomies kun pääsee vasta illaksi sinne töistä. Lounaaksi söin eineskalakeittoa ja ruisleipää runsailla päällysteillä. Ja tietysti maitoa lisäksi. :)
Ja nyt jos täällä on sellaisia lukijoita, jotka eivät ole seurailleet aktiivisesti blogiani, ja ihmettelevät, että mikäs hiton muija toi on, kun yrittää laihduttaa eineksillä ja ravintolaruoalla, niin huomautan, että meiltä puuttuu tällä hetkellä remontista johtuen keittiö. :D Kyllähän minä olen ruokaakin tehnyt, mutta tällä viikolla on tullut ahkeroitua sen verran, ettei ruoanlaitto ole oikein innostanut. Eilen illalla sentään pilkoin kasviksia tortillan täytteeksi (kanatäytettä oli pakastimessa valmiina).
Nyt nokka kohti kuntosalia. Salin jälkeen hoidankin päivän molemmat välipalat (á 115kcal) itse sekoittamallani palautusjuomalla (rasvatonta maitojauhetta, sokerintonta kaakaojauhetta, herneproteiinia ja kaloritonta karppisokeria), josta olen jo aiemminkin maininnut. En käytä palautusjuomaa, jos pääsen heti syömään oikean aterian, koska palauttavat aineet tulevat siitä, mutta nyt syön sitten vasta myöhemmin päivällistä.
| Eli tonne vain vettä sekaan. Ihan hyvää tulee. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti