Pari päivää on mennyt aika tiiviisti remontin merkeissä. Toissapäivänä pohjamaalasimme seiniä ja eilen vedettiin kattoon lopullisesti näkyviin jäävä maalikerros. Lisäksi kanniskelimme keittiön kalusteita, jotka saapuivat eilen. Hommaa on siis riittänyt. Liikuntaa on tullut tässä työn lomassa, mutta muuten ei ole kyllä jaksanut tehdä mitään erityistä. Eilen olin vähän meinannut mennä illalla lenkille, mutta alaselkä alkoi oikutella vasemmalta puolelta aika pahasti, joten päätin jättää väliin. Selkä vihloo edelleen, mutta menen kuitenkin iltapäivällä salille. Jospa se siitä vertyisi. Pitää kyllä olla tosi varovainen ja kiinnittää huomiota keskivartalon tukeen.
Tänään olisi tarkoitus pitää remonttivapaa päivä, ainakin tekemismielessä. Kauppoihin pitää kyllä mennä kiertelemään. Käyn katsomassa, löytäisinkö keltaista liitutaulumaalia keittiön seinään. Tämä ei siis ole mikään tuulesta temmattu juttu, vaan sellaista esiteltiin Suuri Käsityökerho -lehdessä. Samalla reissulla ajattelin käydä Ruohonjuuresta ostamassa Kaakao Nibsejä, joita olen jo pitkään ajatellut ostaa, mutta Prismasta en löytänyt. Voi olla, etten osannut etsiä oikealta hyllyltä. Mille hyllylle sellaiset kuuluvat? Illalla menemme vielä Ikeaan ihmettelemään vaatekaappeja. Pitäisi eteisen, makuuhuoneen ja työhuoneen säilytysjärjestelmät laittaa uuteen uskoon. Huoh! On tässä hommaa!
Syömiset ovat menneet ihan ok, joskaan eivät täydellisesti. Toissapäivänä menimme avomiehen ja hänen isänsä kanssaan lounaalle Koti Pizzaan. Minä en syö pizzaa (siis silloinkaan kun elän kuin pellossa ruokailun suhteen), joten vaihtoehdoksi jäi salaatti. Kanasalaatti oli hyvää ja isokokoinenkin, mutta eihän siinä energiaa ollut ihan kauheasti. Rasvaa oli varmaan vain salaatinkastikkeessa, jota en viitsinyt laittaa kovinkaan paljoa. Loppupäivästä yritin täyttää energiavajetta, mutta en ole varma, onnistuinko tai menikö se överiksi. Eilen kävimme taas lounaalla ravintolassa. Söin salaattipöydästä tuhdisti ja lisäksi vähäsen hernekeittoa alkuruoaksi ja pääruoaksi lohta ja jotain kasvisriisijuttua. Luulisin, että se meni energiamäärältään oikeaan suuntaan, mutta mistäpä noista tietää... Eli vähän tällaista epämääräistä on syönyt. Eilen illalla söin jätskiä iltapalaksi, mikä nyt ei ole paras vaihtoehto, vaikka pitäydyinkin aika pienessä annoksessa.
Tänä aamuna paino oli 100g korkeampi kuin keskiviikkona. Voi johtua ihan kuukautisturvotuksesta tai siitä, että liikuntaa ei ole kunnolla tullut harrastettua, jolloin hiilarit kertyvät nesteiden kera varastoihin. No, hällä väliä, lähtee kun lähtee. Tiedän kuitenkin eläneeni olosuhteisiin nähden säntillisesti. Tänään kyllä syömme taas Ikeassa. Pitää koittaa vastustaa niitä jälkkäreitä. Eivätkä ne lihapullatkaan taida olla se paras vaihtoehto...
Taistelu läskejä vastaan alkaa taas kerran uudelleen. Tämä ei ehkä ole aivan sadas kerta, kun aloitan kamppailun, mutta aika lähellä ollaan. Peilikuva on jälleen muuttunut entistä epämiellyttävämmäksi, ja elämäntavat kaipaavat remonttia. Jatkuva sairastelu ja paikkojen rapistuminen alkavat ärsyttää, kun ikääkään ei mittarissa ole kuin 26 vuotta. Tässä blogissa pyrin selvittämään niin itselleni kuin mahdollisille lukijoille, miksi se laihtuminen tuntuu olevan niin pirun vaikeaa.
Ainakin itselläni kuukautiset nostavat painoa jonkin verran, eikä 100 grammasta nyt muutenkaan varmaan kannata olla huolissaan.
VastaaPoistaJa hei muuten - keltaista liitutaulumaalia ei tietääkseni kyllä ole, mutta itse voi tehdä minkä väristä liitutaulumaalia tahansa, ja se tulee myös sata kertaa halvemmaksi. Valitse ensin se väri, jonka liitutaulumaaliksi haluat, ja valitse mieluiten lateksimaali. Sekoita maalin sekaan hienojakoista saumauslaastia (ei saa sisältää hiekkaa!). Sekoitussuhde on 1:8 ja sekoituksen täytyy tapahtua todella huolellisesti, esim. porakoneeseen liitettävällä laastivispilällä. Parin maalikerroksen kuivumisen jälkeen suositellaa myös ns. liitutaulukäsittelyä ennen varsinaista käyttöä.
Löytänet tähän tarkempia ohjeita vielä netistä, mutta toivottavasti tästä oli jotakin iloa! :)
Hei! Kiitos vinkistä! Pitääkin tutustua tuohon tekniikkaan. Tosiaan lehdessä näin nimenomaan keltaista maalia, joten ajattelin käydä tsekkaamassa onko sellaista ja onko se oikean sävyistä. Jos se on superkallista tai väärän väristä, niin pitää silloin ainakin tehdä omaa. :)
PoistaJa joo, en ole huolissani painonnoususta, mutta ainahan se olis kivempi nähdä pieneneviä lukuja... Pitää harkita, josko siirtyisi siihen kerran viikossa vaa'alla käymiseen.