Huh ja puh! Pari päivää on tullut tehtyä hommia tämän huushollin valmistumisen eteen ihan urakalla. Isäni oli siis eilen ja tänään auttamassa, ja siten tuli itsekin tehtyä remppajuttuja lähes aamusta iltaan. Toki ruokataukoja pidimme. Ja silti nyt on vasta saatu tehtyä olohuoneen, keittiön ja eteisen osalta sellaiset valmistelevat toimet. :D Katon pohjamaalaus tehtiin tänään. Tai nuo miehet sen hoitivat, minä tein muita juttuja.
Painonpudotusasiat ovat jääneet siis vähän taka-alalle, mutta oikeastaan hyvä niin. Olen nyt pari viikkoa ollut jotenkin niin 24/7 kiinni tässä laihdutuksessa, ettei tästä oikein pääse syntymään mitään rutiinia. Minulle on motivaation säilymisen kannalta hyvä, että koko ajan on jotain virikettä laihdutusrintamalla, mutta kun nyt kuitenkin yritän irrottautua siitä laihdutuskuuriajattelusta ja siirtyä pysyvämpään elintapojen muutokseen, pitäisi pyrkiäkin arkipäiväistämään syömistä ja liikkumista.
Viikonloppuna syöminen ei todellakaan ole ollut tasaista enkä ole punninnut oikeastaan mitään. Kaloreista ei ole oikeastaan hajuakaan, mutta noin perstuntumalla voisin sanoa, että ihan kivasti on kuitenkin sujunut. Eilen kävimme syömässä intialaisessa ravintolassa ja tänään Chico'sissa, mutta ne olivatkin päivän ainoat isot ateriat. Muuten on menty pienemmillä välipaloilla. En ole syönyt karkkia muutamaa Turkin pippuria ja yhtä-kahta Pätkis-palaa lukuunottamatta, ja remppamunkitkin ostin vain miehille. Tänäänkin Chico'sissa tutkiskelin jo hampparilistaa, mutta päädyin kuitenkin kanavartaisiin. Niissä lisukkeena oli majoneesipohjaista kastiketta, mutta muutoin annos oli suht ok. Siinä oli jotain pastettuja perunoita, mutta söin vain kaksi lohkoa. Kaiken kaikkiaan sanoisin, että hyvä minä! Aiemminhan olisin mussutellut vähän väliä jotain ja tilannut ravintolassa mitä mieli tekee, koska olenhan minä rempatessa kuluttanutkin (saletisti ainakin 200kcal ylimääräistä).
Viikonlopun kruunasi äsken avomiehen kanssa tehty juoksulenkki. Ajattelin jo, että ihan plörinäksi on mennyt tämän viikon liikunnat. Vähän voi lohduttautua sillä, että tuossa remonttia tehdessä hyötyliikunnan osuus päivästa on normaaliin verrattuna huikea. Ei siis tullut urheilusta kerättyä sitä 300kcal/pv keskitavoitetta, mutta en pidä sitä kamalan pahana, kun kolme päivää tällä viikolla on tullut lähes täyspäiväisesti rempattua. Ja tuli sentään juostua tänään sellainen nelisen kilometriä. Lopuksi vielä spurtattiin loiva ylämäki ja juoksu kulki oikein mallikkaasti.
Eli hyvillä mielin uuteen viikkon. Huomenna ajattelin päivittää noita mittojakin vähäsen. Ihan jännä tietää, miten vyötärön ympärys on muuttunut, kun tuntuu, että vatsaröllö senkun pahenee, vaikka muuten tulee välillä sellaisia timmi olo -hetkiä (ja ne todellakaan ole mistään kohtaa timmi, hohoo).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti