Pahoittelen sitä, etten ole tuonne mittauksiin päivitellyt nyt mitään. Ensinnäkin viime viikon mässäilyjen jäljiltä mitään positiivisia tuloksia tuskin olisikaan, mutta ongelmana on myös se, että vaaka on edelleen vanhalla asunnolla enkä ole sitten jaksanut mittaakaan käyttää. Jospa sen vaa'an vaikka tällä viikolla hakisi tänne, jotta voisi vähän useammin puntaroida itseään.
Viime viikko meni tosiaan ihan penkin alle tämän elämäntapamuutoksen osalta. Söin roskaruokaa ja karkkia enemmän kuin kehtaan itsellenikään myöntää. Nyt on kuitenkin taas ihan hyvä fiilis, kun otin uuden suunnan ja päätin sittenkin ruveta kyttäämään kaloreita vieläpä ihan suunnitelmallisesti. Kai sitä ihminen tarvitsee jonkinlaiset rajat. Ja ilman kunnon suunnitelmaa tällainen projekti ajautuu helposti tuuliajolle. Tulipahan kokeiltua. Ainakaan ei nyt tarvitse missään vaiheessa miettiä, että onko tuossa vaa'an kautta ruoan laittamisessa järkeä. On siinä!
Löysin muuten mielestäni hyvän nettisivun. Voi olla jo teille monille tuttu, mutta ehkä jollekin uusi tuttavuus. Minulle siis oli. En ole vielä ehtinyt kunnolla tutustua, mitä kaikkea löytyykään, mutta kyseessä siis Fitlandia-niminen sivusto. Erityisesti artikkeli Vinkit onnistuneeseen painonpudotukseen on mielestäni hyvä. Osa jutuista on itsestäänselvyyksiä, mutta noita on hyvä aina aika ajoin muistuttaa itselleen - myös tällaisen elämäntapalaihduttajan...
Äsken kävimme saunassa. Ai että, onkin ihanaa, kun on oma sauna! Saunoin oikein kunnolla: venyttelin pyöräilystä jo nyt (!) kipeiltä tuntuvia reisiä ja tein kuorinnan kasvoille ja vartalolle ja laitoin vielä naamion kasvoille. Kunhan vähän kuivun, rasvailen vielä itseni. On ihanan pehmoinen olo. Tuossa pari päivää sitten ostin kaupasta uuden vartalokuorinnan ja -voiteen, koska vanhat ovat toisella kämpillä... Mikä hyvä tekosyy. ;)
Tuo kuorinta vaahtosi minun makuuni vähän liikaa, mutta molemmat ovat ihanan tuoksuisia! Toivottavasti ei vain aiheuta sitä, että alkaa tehdä kaikkea makeaa mieli. Äsken söin iltapalaksi (~115kcal) omenan ja manteleita. Nyt voi hyvillä mielin ruveta nukkumaan, joskin takaraivossa vähän kutkuttaa se, kuinka saakelin kipeä olen huomenaamulla... No, sillä se lähtee, millä on tullutkin.
Taistelu läskejä vastaan alkaa taas kerran uudelleen. Tämä ei ehkä ole aivan sadas kerta, kun aloitan kamppailun, mutta aika lähellä ollaan. Peilikuva on jälleen muuttunut entistä epämiellyttävämmäksi, ja elämäntavat kaipaavat remonttia. Jatkuva sairastelu ja paikkojen rapistuminen alkavat ärsyttää, kun ikääkään ei mittarissa ole kuin 26 vuotta. Tässä blogissa pyrin selvittämään niin itselleni kuin mahdollisille lukijoille, miksi se laihtuminen tuntuu olevan niin pirun vaikeaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti