Lounas venyi salireissun ja sen jälkeisen voimattomuuden vuoksi puoli neljään. Söin tuhdin salaatin, jossa oli taas vähän kaikkea: salaattia, kurkkua, tomaattia, basilikaa, paprikaa, sipulia, raejuustoa, kinkkua, jauhelihaa, kurpitsansiemeniä ja salaattikastiketta. Tykkään laittaa salaattiin paljon asioita, ja siksi ravintolan salaatit ovat mielestäni usein vähän tylsiä. Caesar-salaatti on mielestäni maailman typerimpiä keksintöjä: salaattia, juustoa ja kastiketta. Plaah!
| Sörsselisalaatti |
Varasin tänään ajan uuden kuntosaliohjelman tekoa varten syyskuun alulle. Samalla kun vaihdan salia (saman firman sisällä siis), vaihdan vähän ohjelmaa, vaikkei tuota nykyistäkään ole aivan niin säännöllisesti tullut tehtyä. Minusta on kuitenkin ihan kiva, että uudessakin paikassa sitten tiedän, mitä teen, ettei sen takia tule jätettyä menemättä tai lusmuiltua, että on epävarma olo. Mutta nyt sitä iltapalaa.
Ja olen tässä pikkuhiljaa kirjoitellut ajatuksiani siitä, mitkä syyt ovat tämän painonnousun takana, mutta teksti on vielä vähän kesken. Palaillaan siihen myöhemmin. Ihanaa viikonloppua kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti