Miksi?

Miksi olenkaan päätynyt tähän kuntoon, että painoindeksini huitelee 33 tienoilla (merkittävä lihavuus)? Aiemmin kirjoittelin vähän kronologisesti siitä, miten tähän pisteeseen on tultu ja sivusin joitakin seikkoja, joita voi nimetä (teko)syiksi painon jatkuvaan nousuun. Tai jatkuva on ehkä väärä sana, sillä painonihan ei ole missään nimessä noudattanut lineaarista nousua, vaan jojoilu on ollut se vallitseva teema, ainakin viimeisten kymmenen vuoden aikana, eli koko aikuisiän. Alla erittelen muutamia syitä, joita on tullut mieleen.

Kuuriajattelu
En ole juurikaan ollut sellaista dieettityyppiä eli en ole turvautunut erilaisiin hölmöihin kaalikeitto- tms. juttuihin. (Sanokaa mitä sanotte, minusta sellaiset dieetit ovat hölmöjä.) Paastonnut olen muutaman kerran, mutta sitäkin olen tehnyt vain puhdistautumismielessä ja laihdutuskuurin aloitusbuustauksena. En ole laskenut pisteitä, en karpannut enkä ollut 5:2-dieetillä. Silti laihduttamistani on leimannut ajattelu kuuriluontoisuudesta. Vaikka olen puhunut hienosti uuden elämän aloittamisesta ja terveellisten elämäntapojen noudattamisesta, on homma lähes aina alkanut samalla tavalla:
1) "Ensi maanantaina aloitan."
2) Käytän hurjasti aikaa sen suunnitteluun, miten homman toteutan: ruokasuunnitelmia, palkkiojärjestelmiä, liikuntakalentereita, blogin kirjoittamista ym.
3) Noudatan valitsemaani järjestelmää (liian) orjallisesti, ja punnitsen ruokani gramman tarkkuudella (myös kurkun).
4) Into lopahtaa jossakin vaiheessa enkä saa muodostettua systeemistä tapaa.

Aktiivinen persoonallisuus
Olen lukenut yliopistolla sivuaineena persoonallisuuspsykologiaa. Mikään asiantuntija en missään nimessä ole, mutta kurssit antoivat ajattelemisen aihetta omaan persoonallisuuteeni liittyen. Olen temperamentiltani aktiivinen henkilö. Ja tämä ei ole väistämättä mikään hyvä asia. Se voi olla hyvä tai huono. Asia kaipaisi laajempaa selittämistä, mihin en tässä aio ryhtyä. Joka tapauksessa aktiivisuuteni aiheuttaa esimerkiksi sen, että minun on vaikeaa keskittyä pitkään yhteen asiaan. Tykkään katsella televisiota ja pahimpina kausina tuijottelenkin ruutua tuntikausia päivässä. En kuitenkaan osaa keskittyä ainoastaan television katseluun, vaan teen samalla jotain muuta. Joskus neulon, joskus teen ristikoita, jos katselemani ohjelma on jotain turhaa hömppää, johon ei kauheasti tarvitse keskittyä. Yleisimmin kuitenkin syön. Ja kun mietitte sitä, että katselen tuntikausia televisiota ja siinä samalla lähes taukoamatta mussutan jotain, niin ei pitäisi olla epäselvää, mistä näitä kiloja oikein kertyy. Totta kai olen osittain omaksunut tällaisen tavan, mutta tarve tämän tavan takana saattaa olla osittain temperamentissa. Aktiivisuus minun kohdallani ei siis valitettavasti tarkoita sitä, että joka päivä on päästävä lenkille, spinningiin, jumppaan tms. tai että harva se päivä siivoaisin komeroita. Jos jotakuta kiinnostaa temperamenttiin liittyvät jutut, kannattaa lukea Liisa Keltikangas-Järvisen kirjoja, joita hän on kirjoittanut ihan yleistajuisesti (ei niin tieteellisesti).

Syyllisyys ja salaa syöminen
Minä syön salaa. Olen kehittänyt karkkeihin, sipseihin, leivonnaisiin ym. liittyvän syyllisyydentunteen, joka on johtanut siihen, että pahimpina kausina syön varmastikin suuren osan kaloreista yksin, salassa. Kotonani on välillä ollut kasoittain käärepapereita ja pusseja jossakin loukossa piilossa avopuolisoltani. Niitä olen sitten yksin kotoa lähtiessäni kantanut roskakoriin. Osalle teistä tämä on varmastikin hyvin tuttua, mutta lopuista tämä kuulostaa ihan mielipuoliselta. Ja sitä se kai osittain onkin. Jonkinlainen syömishäiriön merkkihän se on, että ei kehtaa tunnustaa, mitä on päivän aikana syönyt. Osaan myös hienosti projisoida oman syyllisyyteni toisten syyllistämiseksi. Vaikka avopuolisoni tukeekin projektiani (aika passiivisesti tosin), hän ei ole koskaan oppinut lopettamaan syömisestäni naljailua. Se on usein pientä ja vitsikästä (ja joskus taas hyvin suoraa syyllistämistä). Tästä salasyöminen ja syyllisyydentunne ovat vain lisääntyneet ja koen hänen syyllistävän syömisiäni myös silloin kun hän ei sitä tee, mutta itse ehkä koen syyllisyyttä. En tiedä, menikö nyt jo liian sekavaksi...

Heikko itsekuri
Monissa laihdutusopastuksissa on sanottu, että ei herkkuihin sortuminen ole huonosta itsekurista kiinni, vaan johtuu siitä, ettei ole muuten syönyt tarpeeksi ja oikeita asioita. Onhan tuossakin tietysti perää. Totta kai sitä nälkäisenä helpommin sortuu sipsejä popsimaan. Mutta olen kyllä sitä mieltä, ettei minun herkutteluani pelkillä väärillä valinnoilla selitetä. Kyllä osa menee suuhun ihan vain sen vuoksi, että selkäranka pettää eikä itsekuri riitä. Minä olen saanut hyviä ohjeita siihen, että kun herkkuja tekee mieli, niin pohtii, haluaako sitä oikeasti. Vai haluaisiko kuitenkin terveemmän ja kauniimman kropan? Mutta minä valitettavasti sorrun jatkuvasti siihen ajatteluun, että "eihän se yksi karkkipussi missään tunnu. Tsemppaan sitten huomenna." Kuulostaako tutulta? Valitettavasti huomenna ajattelen samalla tavalla. Ja taas huomenna. Ja pian huomaan kuukauden verran syöneeni aivan päin hemmettiä.

Mukavuudenhaluisuus
Olen melko mukavuudenhaluinen ihminen monissa tilanteissa. Sohvalla löllöily on helpompaa kuin lenkkeily, ja karkit nyt vaan maistuvat hyviltä. Epämukavuusalueelle siirtyminen vaatii ponnistuksia, ja oman pään sisällä täytyy vähän liian usein käydä keskustelua siitä, miksi pitäisi tehdä jotain ei-niin-kivaa. Tämän vastapainona kyllä löytyy halua kokeilla omia rajoja, ja esimerkiksi matkustellessa en ole niitä viiden tähden hotellissa majoittujia.

Herkkuperseily
Olen aivan toivoton herkkuperse. Kykenisin syömään vaikka kuinka paljon salmiakkia, suklaata, sipsejä, hyviä juustoja, leivonnaisia ym. ym. Inhoan ihmisiä, jotka eivät tykkää karkeista! :D On todella raivostuttavaa asua sellaisen henkilön kanssa, jonka tekee mieli suklaata ehkä kerran viikossa, eikä hän silloinkaan aina syö. Itse kun voisin mättää aivan täysin kylläisenä vielä vähän jälkiruokaa. Huoh! Ja tämä kun yhdistyy siihen huonoon itsekuriin. Olen diagnosoinut itseltäni myös jonkinlaisen ahmimishäiriön, ainakin lievän sellaisen, josta yritän myös elämäntapojen muutoksen aikana päästä eroon. Tämä on yksi syy, miksei minulle sovi välttämättä karkkipäivän pitäminen, koska kykenisin helposti tuon karkkipäivän aikana mussuttamaan tuhansien kilokaloreiden edestä tavaraa.

Tässä nyt viikon aikana mieleeni tulleita syitä siihen, miksi paino on mitä on.