Kylläpä lenkillä käyminen taas piristi! Tuli heti parempi olo. Nyt tuntuu taas siltä, että terveempi minä on vain ajan kysymys. Juoksu kulki yllättävänkin mukavasti, vaikka mitään vauhdin juhlaa se ei ollutkaan. Juoksin puolisen tuntia, kolme kilometriä ja lisäksi kävelin kilometrin verran sekä lämmittelyksi että jäähdyttelyksi. Jäähdyttelykilometri meni aika löntystellen.
Mutta voi herran jestas, että on mäkistä tämä uusi lenkkeilymaasto! Juoksin pienen pätkän ihan metsäpolkuakin. Tuota maastojuoksua voisin alkaa harrastaa enemmänkin, kunhan saan lihakset ja kokonaismassan siihen kuntoon, ettei nilkat mene heti kun astuu vinoon. Minulla kun on tosi löysät nilkat. Minulla on jonkin verran ollut muutenkin ongelmaa nivelten kanssa. Sekä nilkat
että polvet alkavat välillä särkeä juostessa. Nyt kipua tuntui siinä puolen tunnin
jälkeen molemmissa nilkoissa. Ärsyttää, mutta josko sekin helpottaisi,
kunhan tätä painoa lähtee.
Tuossapa
Endomondon talletamat tiedot lenkistä. Vauhti juoksun (tai siis hölkän) aikana oli 9,5-10 minuuttia per kilometri. Endomondo huuteli kilometrin välein aikoja korvaan. Se on ihan hauska ominaisuus, vaikka en ole sitä osannut kaivata.
Lenkin jälkeen söin lounaan, josta itse asiassa on vielä näkkäri syömättä, kun unohdin sen lounaan aikana. Join pitkästä aikaa ison lasin maitoa. Olen aikamoinen maidon litkijä, ja koska litrassa maitoakin on jo ihan kunnioitettavasti kaloreita, olen rajoittanut juomisen vähän reiluun pariin desiin ateriaa kohden, ja ihan joka aterialla en juo maitoa. Nyt kuitenkin lounaassa oli tilaa, joten join hyvillä mielin oikein ison lasillisen. Ja sehän on hyvää palautusjuomaakin. :)
 |
| Tässä lasillisessa vähän yli sata kilokaloria. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti